sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Novellien lukuhaaste

Niin kuin monet varmaan tietää jo, Nuoren voiman liitolla on menossa Novelli palaa! -hanke novellien esiintuomiseksi. Facebookissa löytyi sen verran kiinnostusta, että tein oman novellihaasteen. (Yritän kasata jonkunlaisen arvonnan haasteen lopuksi, mutten lupaile mitään vielä sen tarkemmin.)

Ohjeet: 

Haasteen minimisuorituksena on tehdä allaolevista tehtävistä yksi. Yhden novelli(kokoelma)n voi käyttää vain yhteen tehtävään, muiden lukuhaasteiden kanssa puolestaan saa yhdistellä vapaasti. Lukuaikaa on huhtikuun 2013 loppuun asti. Suoritetuista tehtävistä olisi hyvin toivottavaa kirjoittaa omaan blogiin, mutta jos jollain ei sellaista ole, niin sitten ei ole.

Tehtävät:

1. Lue määritelmään sopiva teksti ja kirjoita siitä blogiisi valitsemallasi tavalla. Osaan kohdista riittää siis yksi novelli ja osaan vaaditaan kokonaisen kirjan verran. Näistä voit valita yhden, useamman tai vaikka kaikki. 
a) mikä tahansa novelli tai novellikokoelma
b) kotimainen novellikokoelma
c) ulkomainen novellikokoelma
d) nuorten novellikokoelma
e) netissä tai lehdessä julkaistu novelli

2. Kokeile lukea novelleja jossain vaihtoehtoisessa olomuodossa eli äänikirjana, sähkökirjana tai sarjakuvana. Yksikin novelli riittää. Voit kirjoittaa valitsemallasi tyylilläja kertoa, oliko lukukokemus erilainen kuin yleensä.

3. Kirjoita arvioivan tekstin sijasta blogiisi joku yleisemmän tason esittelyteksti novelliteemaan liittyen. Valitse näkökulmasi itse: voit kertoa omasta novellisuhteestasi, esitellä suosikki-novellikirjailijasi tms.

4. Kysy kirjastonhoitajalta novellisuosituksia ja määrittele kysyessäsi reunaehdot oman makusi mukaan. Kerro tuloksista, että mitä sinulle suositeltiin, saitko mitä halusit jne.

5. Lue joku novelli sekä alkuperäistekstinä että käännöksenä ja vertaile niitä. Voit myös vertailla mitä tahansa kahta samassa kokoelmassa julkaistua novellia.

8 kommenttia:

  1. Kiinnostava haaste! Ehkäpä tartun tähän jossakin vaiheessa! :)

    VastaaPoista
  2. Mukana jossain muodossa, saa nähdä missä...ykkönen nyt ainakin jotenkin, kolmosestakin voi saada aikaan jotain ja vitoseenkin löytyy materiaalia suoraan omasta hyllystä.

    VastaaPoista
  3. Tähän on ehdottomasti tartuttava heti, kun keksin, millaisen novellikokoelman. Niitä tulee luettua harmillisen vähän, mutta tässä vaiheessa on ensin luettava odottavat kirjat.

    VastaaPoista
  4. Kivoja tehtäviä (4.:een olen ihan liian ujo, mutta olisi kiinnostavaa, jos joku toinen tarttuisi siihen). Mukana ollaan! :)

    VastaaPoista
  5. Minäkin olen mukana! Täytyypä miettiä, mikä tehtävistä olisi minulle sopivin.

    VastaaPoista
  6. Jee, kiva että kiinnostuneita löytyy!

    VastaaPoista
  7. Taidan olla mukana - sen verran tyrkkää lyhytproosaa kevääseen. Mukavan armollinen haaste, jonka tavoitteena ei ole kurkottaa kuuta! :)

    Minulla on blogissa Kirjallisen kahvilan Kakkukesteillä lyhytproosan kevät, joka jatkuu syksyllä. Osallistun haasteeseen kirjoitussarjalla ja mietin, minkä tai mitkä tehtävistä mukaan nappaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa mukaan, tämän olikin tarkoitus olla helppo!

      Poista