Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike. WSOY 2012.
Suurimmalle osalle lukijoista Mielensäpahoittaja on varmaan jo aika tuttu. Tässä kirjassa tuo vanha mies joutuu opettelemaan ruuanlaittoa, kun vaimo on hoitokodissa ja oma kodinhoitaja vaihtuu huonommaksi. Ongelmia tulee jo siitä kokkauksen opettelustakin, mutta myös siitä, etteivät raaka-aineet ole enää sitä mitä ennen.
Säästelin kirjaa aika pitkään ennen lukemisen aloittamista. Se olikin sitten juuri sopiva kirja ottaa työmatkalle bussiin luettavaksi: ohuet ja kevyet kirjat on kuumassa iltapäiväbussissa just hyviä. Ei tämä kyllä laadullisesti pärjännyt ekalle osalle, vaan oli huonompi kuin se (kerkisin vähän epäillä sitä jo etukäteen). Tämä voi ehkä osittain johtua myös teemasta: en itse tykkää laittaa ruokaa ja olen muutenkin aika rajoittunut ruuan ystävä. Ekassa osassa se oli siis kivaa, kun ei ollut yhtä koko kirjan läpi kulkevaa teemaa, vaan mieli pahoitettiin tasapuolisesti eri asioista. Tämä kirja olisi varmaankin tuntunut vähän paremmalta tai ainakin erilaiselta, jos olisin kuunnellut sen äänikirjana lyhyemmissä pätkissä aivan kuten tein edellisen osan kanssa.
Miniä-kirjaa odottelen kirjaston varausjonossa ja sen näkee sitten, että toimiiko idea myös toisesta näkökulmasta. Luulen kyllä, että tämä sama konsepti ei enää toimi kauhean pitkään ilman uudistumista, kun jo tokassa osassa oli havaittavissa pientä tason laskua. Toki jos vielä neljäs kirja tulee, niin se päätyy lukupinoon varmaan joka tapauksessa. Joka tapauksessa se on kyllä aika jännä, että miten niin moni innostuu lukemaan kirjaa ammattivalittajasta....
PS. Mistä lähtien "ruskea kastike" on ollut yhdyssana? :O
(Kirja on pyydetty arvostelukappaleena.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti