lauantai 14. heinäkuuta 2012

Kirja-arvio: Kovaa työtä olla minä (muotiblogitutkimus)

 

Elina Noppari, Mikko Hautakannas: Kovaa työtä olla minä - Muotibloggaajat mediamarkkinoilla. Tampere University Press 2012.

Kovaa työtä olla minä on Tampereen yliopistossa tehty tutkimus muotiblogeista. Siinä on paneuduttu ilmiöön yleisesti, seurattu blogien sisältöä, haastateltu bloggaajia ja tehty kyselytutkimus lukijoille (joista osa oli itsekin bloggaajia).

Bloggaus on julkinen harrastus, mutta monikaan ei ole varautunut julkisuuteen tai osannut arvata aloittaessaan, että mikä oman blogin suosio tulee olemaan. Muotiblogien lukijamäärät on paljon suurempia kuin monien muiden. Ne ovat myös ammattimaistuneet ja kaupallistuneet paljon vuosien varrella. Tutkimuksessa on analysoitu sosiaalisen median ja perinteisen median sekoittumista sekä selvitelty esimerkiksi yritysyhteistöiden kuvioita.

Tutkimuksen lukeminen oli tosi kiinnostavaa, kun olen kumminkin muotiblogeja lukenut sen verran paljon. Olin itse aloittanut ensimmäisen blogini vuonna 2005, mutta kunnolla aloin eksyä tuntemattomien ihmisten blogeihin vasta vuonna 2009 ja tajuta, että blogi voi olla muutakin kuin tavallinen päiväkirja siirrettynä nettiin. Ensimmäiset tämän uuden kauden blogituttavuuteni olivat siis juuri muotiblogeja.

Toisaalta tekstin lukeminen olisi varmaan silti ollut yhtä kiinnostavaa, vaikka siinä olisikin käsitelty jotain muita blogeja tai vaikka en tuntisikaan muotiblogimaailmaa. Bloggaus ilmiönä on kuitenkin joka tapauksessa tosi mielenkiintoinen ja tässä oli helppo tapa päästä paneutumaan siihen pintaa syvemmältä. Vaikka on blogeista kai tehty tosi paljon lopputöitä ja muita koulutöitä, niin tieteellistä tutkimusta ei olla ennen tehty pahemmin Suomessa.

Lainasin kirjastosta testattavaksi e-kirjojen lukulaitteen ja hätäpäissäni tungin sinne sitten muistitikultani tämän kirjan pdf-version, jonka olin napannut talteen keväällä. Lukulaitteelta lukeminen on tosiaan kivempaa kuin tietokoneen näytöltä lukeminen. Ainoa suurempi vika tässä laitteessa oli se, ettei se oikein tykännyt pdf:n kuvista, vaan varsinkin kaikki kaaviot menivät aika mössöksi.

Kannattaa tsekata myös nämä: Kirjan esittely ja pdf-versio, Jennin arvio kirjasta ja Nelliinan ajatuksia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti