Mä itse pystyn lukemaan hyvin ruotsiksi ja englanniksi, sitten ranskaksi ja norjaksi onnistuu jotenkuten. Espanjaksi, tanskaksi, saksaksi ja viroksi pystyn lukemaan vain jotain yksinkertaista, käytännössä lähinnä jotain kuvakirjoja. Niin ja tästä mun kielivalikoimasta ei saa sitten kukaan olla kateellinen (joku on joskus sanonut olevansa), koska suomen lisäksi ainoastaan ruotsi on mulla sellainen kieli, että osaan puhua, lukea ja kirjoittaa sitä kunnolla ja sit ymmärrän vielä toisten puhettakin.
Mä itse luen kirjan sillä kielellä millä sattuu huvittamaan eikä aina tosin ole edes valinnanvaraa pahemmin. Saatan siis vaikka lukea aluksi englanniksi kirjoitetun kirjan ruotsiksi, vaikka siitä olisikin myös suomenkielinen käännös. Itselläni tärkein syy lukea ulkomaankielisiä kirjoja on oman kielitaidon ylläpitäminen ja parantaminen. Toisaalta mulla on sitten kuitenkin samalla jonkunlainen tarve todistaa itselleni, etten ole unohtanut vaikka sitä ranskan kieltä ihan kokonaan. En ole oikeastaan ikinä ainakaan tietoisesti törmännyt omalla kohdallani siihen, että käännetyn kirjan lukeminen saisi jäämään jotenkin paitsi kirjan alkuperäisestä hengestä. Vaikka olisinkin lukenut saman kirjan useammalla kielellä, en ole silti vielä törmännyt mihinkään ihan hirveisiin käännöksiin. Ehkä mä kuitenkin vielä joskus tavoitan sen ahaa-elämyksen, että mikä siinä alkuperäistekstissä niin hienoa on.
Rainer Maria Rilke: Tahto tahtojen / Der grosse Wille. Like 2004.Niputan tämän kirjan tähän samaan postaukseen, kun tämä liippaa läheltä alkukielellä lukemista. Kirjassa on siis suomenkielinen ja saksankielinen teksti vierekkäin. Rilken on itävaltalainen runoilija, jonka tuotantoon en ollut koskaan aikaisemmin tutustunut klassikkoasemasta huolimatta. Monilla runoilla oli joku suhteellisen konkreettinen aihe (esim. flamingot, nainen peilissä ja mitä niitä nyt oli), mutta sitten sen käsittelytapa oli lyyrisempi ja abstraktimpi. Monet runot oli tosi tunteellisia, mutteivät kuitenkaan liian pitkälle vietyjä (liialliset siirappisuudet ja nyyhkyjutut ei ole mun makuun). Ainakin tällä perusteella Rilke on ihan hyvä uusi tuttavuus, jonka runoja voisin lukea tulevaisuudessa enemmänkin.
Erityisen hyvä asia oli, että tässä oli vierekkäin alkuperäinen teksti ja käännös. En olisi pelkästään saksaksi olevaa saanut luettua ja nyt sain samalla vertailtua käännöstä. Runojen kääntäminen on hankalaa rytmien, riimien ja vastaavien seikkojen takia. Mulla on sellainen käsitys, että erityisesti runoissa käännös ja alkuperäinen teksti saattavat olla joskus tosi kaukana toisistaan. Tässä tapauksessa käännös oli pääosin onnistunut tavoittamaan sen alkutekstin hengen ja tyylin. Näitä kaksikielisiä kirjoja täytyy etsiä lisää, kun tällä tavalla lukeminen toimi just hyvin.
Ikkunat auki Eurooppaan: Itävalta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti