lauantai 7. syyskuuta 2013

Kirja: Lahjottu mies


Tahar Ben Jelloun: Lahjottu mies. Gummerus 1994.
(Kansi: Maija Lohikoski / Jorma Luotio, kääntäjä: Annikki Suni)

Kirjan päähenkilö on Murad on insinööri, joka työskentelee päällikkönä kaupungin rakennusvirastossa. Hän on periaatteen mies: vaikka toiset ottavat vastaan lahjontaa, niin hän ei ota, vaikka rahoille olisikin tarvetta. Kerran siihen kuitenkin tulee parempi tilaisuus, jolloin Murad sortuu ottamaan rahat vastaan ja saa sen jälkeen hirveitä omantunnon vaivoja.

Tapahtumat sijoittuvat Tahar Ben Jellounin kotimaahan Marokkoon. Vaikka olenkin lukenut Afrikkaan liittyvää kirjallisuutta, niin oikeiden afrikkalaisten kirjoittamia kirjoja en muistaakseni ole kovin montaa tullut ikinä lukeneeksi. Suurin osa kirjoittajista on siis ollut muualta kotoisin ja osa ei ole tainnut edes asua Afrikassa koskaan. Afrikkalaista kirjallisuutta vaan suomennetaan sen verran vähän, että vaihtoehtoja ei pahemmin ole ollut.

Ennakkoon kirja vähän epäilytti, mutta tämä olikin kiinnostava eikä tylsä, kuten olin ajatellut. Lukiessa mietin aika paljon lahjonta-problematiikkaa, että pystyisinkö itse kieltäytymään sellaisesta. Jonkun työkaverin kanssa on joskus mietitty, että lasketaanko vaikka urakoitsijan tarjoama lounas lahjonnaksi ja kuulin, että yhdelle oli oikeasti tarjottu rahaa vastineeksi jostain luvasta.

Tyylillisesti tämä oli sitä tiettyä 1900-luvun jälkipuoliskon vakavan romaanin tyyliä, aika lähellä sitä Keltainen kirjasto -lajia. Enhän mä tällaisia "oikeita" romaaneja yleensä lue, niin tämän tarkemmin en osaa selittää ja sijoittaa kirjaa mihinkään kirjallisuudenlajiin. Tai Kirjasampo näkyy sijoittavan tämän psykologisiin romaaneihin, mut ihan sama mulle.

Tällä perusteella Tahar Ben Jelloun on sellainen kirjailija, että voisin lukea useamman teoksen verran, vaikken uutta lempikirjailijaa taaskaan löytänyt. Sainpahan taas muistutuksen siitä, että välillä kannattaa kokeilla uusia tuttavuuksia ja poistua mukavuusalueelta.

Lukuhaasteet:
Afrikan tähti - Pohjois-Afrikka (Marokko)
Kirjavuori Mount Everestille

2 kommenttia:

  1. Urakoitsijan tarjoama lounas voidaan katsoa kyllä lahjonnaksi...mulla on tuttavapiirissä ihmisiä jotka joutuu vähän katselemaan ihan työelämän ulkopuolellakin että kuka voi tarjota kenellekin kaljan, koska intressiristiriidat on tylsä juttu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ole missään työpaikassa niin korkeassa asemassa ollut, että mulle olis kukaan tarjonnut mitään.... :P Mutta kyllä töistä on muita kutsuttu myös vapaa-ajalla johonkin juttuihin ja tuotu joululahjat yms.

      Poista