torstai 14. helmikuuta 2013

Sarjakuva: Sokerihullu

Asema kustannus on keskittynyt sarjakuvien julkaisemiseen.


Hanna Koljonen: Sokerihullu. Asema 2012.

Kiinnostuin sarjakuvasta syksyllä luettuani Sallan blogitekstin. Ensin sitä ei tuntunut löytyvän mistään kirjastosta, sitten kerkisin unohtaa hetkiseksi koko asian. Onneksi tämä löytyi kuitenkin muistilistaltani ja sain sen luettavakseni.

Tämä on käsittääkseni omaelämänkerrallinen sarjakuva. Koljonen kärsi lapsesta asti sokeririippuvuudesta, joka vain paheni vuosien kuluessa. Terveydellisistä syistä hänen piti yrittää päästä sokerista eroon. Se on onnistunut, vaikka retkahduksiakin on sattunut. Tykkäsin sarjakuvan ulkoasusta, että on käytetty värejä ja aito piirrosjälki on näkyvissä. Ulkoiselta tyyliltään tämä ei ole uniikkia, vaan muistuttaa parin muun suomalaisen sarjakuvantekijän tyyliä (en nyt saa päähäni niitä nimiä).

Itselläni ei ole onneksi yhtä paha tilanne sokerin kanssa, vaikka olenkin aikamoinen herkkuhiiri. Sarjakuvan lukeminen toimi kuitenkin hyvänä herätteenä, että tekisi minullekin hyvää päästä sokerista eroon edes herkkujen osalta. Nyt on kyllä pakko yrittää tsempata ja tehdä asialle jotain.

Lukuhaasteet:
Seitsemän sarja

2 kommenttia:

  1. En ole tästä kuullutkaan aiemmin, vaikuttaa mielenkiintoiselta ja monia koskettavalta aiheelta. Laitan lukulistalle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli kyllä hyvä ja kiinnostava, suosittelen!

      Poista