maanantai 11. helmikuuta 2013

Pienkustantamoviikko

Blogeissa ja muuallakin pienkustantamojen kirjat saavat huomattavasti vähemmän näkyvyyttä ja osittain siksi ne jäävät suurelta yleisöltä yleensä löytymättä. Nyt tulevan viikon aikana esittelen täällä sitten pienempien julkaisijoiden kirjoja. Toivon löytäväni jotain helmiä joukosta ja pääseväni ennakkouluuloistani vähän eroon.

Sanaa "pieni" en ole määritellyt mitenkään tarkasti ja kirjatkin ovat valikoituneet mukaan osittain sattumanvaraisesti. Mun ei pitänyt tällä erää tutustua omakustanteisiin, mutta silti sellainen on tulossa mukaan.Omakustanteet tuskin silti tulevat pääsemään mun normaalilukuvalikoimaan, kun oletan niiden olevan laadultaan huonompia kuin muut kirjat.

Esittelyyn on tulossa on ainakin sarjakuva, pari lastenkirjaa ja yksi tietokirja. Runoista, näytelmistä ja novelleista pitäisi saada ne valittua, mitä haluan tätä varten lukea, niin en vielä sen tarkemmin lupaile kirjoittavani niistä. Päivitän tähän sitten oikean kirjalistan, kun tekstit on julkaistu.

Esitellyt kirjat:
Mélanie Watt: Aaro-oravan syntympäivä (Pieni karhu)
Melody Griffiths: 201 ideaa pieniin ja suuriin virkkaustöihin (Moreeni)
Hanna Koljonen: Sokerihullu (Asema)
Elina Snicker: Maamme - Nykykuvia Suomesta (Kansallisteatteri / Kirja kerrallaan)
Markus Ahonen: Karkaileva bussi ja kaiken maailman ihmeelliset vempeleet (sähkökirja)
Vladimir Majakovski: Runoja Amerikasta (Savukeidas)

2 kommenttia:

  1. Todella hyvä idea! Jään seurailemaan ja saamaan vinkkejä. Pitäisi itsekin tutkailla pienkustantamoiden kirjoja enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjastoissakin on kyllä yllättävän hyvin saatavilla pienkustantamojen kirjoja, mutta ne vaan pitää löytää sieltä muiden seasta.

      Poista