torstai 4. lokakuuta 2012

Kirja: Anna Ahmatova Fontankan talossa


Pirjo Aaltonen, Anne Hämäläinen, Sanni Seppo: Anna Ahmatova Fontankan talossa. Into 2012.

Anna Ahmatova (1889-1966) oli Venäjällä elinaikanaan toisaalta klassikkorunoilijan asemassa ja toisaalta sitten myöhemmässä vaiheessa kieltolistalla eikä teoksia julkaistu. Tutustuin itse Ahmatovan runoihin ensimmäistä kertaa silloin, kun niitä oli sävelletty Ultra Bran levyille.

Olen palannut runojen pariin vuosien varrella aina silloin tällöin. Kun bongasin Into-kustannuksen syksyn uutuuksista tämän valokuvateoksen, niin pyysin sen heti arvostelukappaleena. Kirjan näkökulmaksi on valittu Pietarissa sijaitseva Fontankan talo, jossa Ahmatova asui vuosia. Tekstiosuus kertoo hänen elämäntarinaansa ja ajasta samassa talossa. Nykyisin siellä on museo, jossa on otettu suuri osa kirjan valokuvista. Kollaaseihin on yhdistelty vanhoja lähinnä Ahmatovasta itsestään ja hänelle läheisistä ihmisistä otettuja valokuvia.

Muun tekstin seassa on joitakin Ahmatovan runoja. Olisin halunnut niitä olevan kirjassa enempi, kun en satu omistamaan ennestään yhtään hänen runokirjoistaan ja pidän niistä sen verran paljon. En kuitenkaan ollut etukäteen tajunnut, että niitä tässä edes on mukana, niin sikäli tämä vähäisempikin määrä oli positiivinen yllätys. Elämäntarinakin oli tekstinä kiinnostava, mutta olisin halunnut kirjassa olevan enemmän arkkitehtuuria ja talon historiaa. Olin siis alkujaan olettanut tämän olevan painotukseltaan erilainen kirja.

Kirjaan liittyvä valokuvanäyttely on Helsingissä Galleria Pick Messä esillä muistaakseni kuukauden loppuun. Kävin eilen kääntymässä näyttelyn avajaisissa, jota ennen olisi ollut myös kirjan julkistamistilaisuus. Siellä oli esiintymässä kahden laulun verran Vuokko Hovatta, jonka vanha fani mä olen. Kannattaa muuten siis tutustua myös Hovatan esittämiin Ahmatovan runoista tehtyihin lauluihin.

5 kommenttia:

  1. Kuulostaa kiehtovalta kirjalta. Olen lukenut Ahmatovan runoja antologioista; pitäisi hankkia joku kokoelma ja syventyä niihin paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomeksi kokoelmia löytyy ehkä kaksi kappaletta. Pitäisi itsekin taas lukea ne! (Tai opetella venäjää, että olisi enempi vaihtoehtoja.)

      Poista
  2. http://joyx.joensuu.fi/~helio/ahmatova_runot.htm


    Anna Ahmatovan runoja 1904 - 1966

    VastaaPoista
  3. https://www.facebook.com/pages/Anna-Ahmatovan-aika-ja-runous/172411619530514

    Anna Ahmatovan runoja löytyy myös facebookista

    VastaaPoista
  4. Hei anonyymi, kiitos linkeistä!

    VastaaPoista