perjantai 7. syyskuuta 2012

Elokuva: Ollako vai eikö olla

Ollako vai eikö olla
(To Be or Not to Be)
Valmistumisvuosi: 1942
Kotimaa: Yhdysvallat
Tyylilaji: Komedia
Ohjaaja: Ernst Lubitsch
Pääosissa: Carole Lombard, Jack Benny, Robert Stack

Elokuvan tapahtumat sijoittuvat Puolaan 1930-luvun loppuun, natsimiehityksen aikaan. Pääosassa on Hamletia esittävä teatteriseurue, jolle aiheutuu hankaluuksia natseista - ihan kuten varmaan kaikille muillekin silloin. Mukaan sekoittuu sotilasväkeä, vakoilua, vastarintaliike sekä väärinkäsityksiä ja romantiikkaa.

Periaatteessa jo elokuvan konsepti oli sen verran kiinnostava, että pakkohan tämä oli nähdä. En joutunut pettymään, vaan tykkäsin tästä tosi paljon. Huumori oli toimivaa ja tarina mielenkiintoinen. Tämä on kyllä klassikkoasemansa ansainnut. Tämä toimi myös hyvänä muistutuksena siitä, että on ulkomaillakin osattu tehdä elokuvia ennen, joten voisin tutkia tarkemmin valikoimaa enkä aina vaan jumittaa vanhojen kotimaisten parissa.

Tekoajankohdastaan huolimatta tämä ei ole mikään kunnollinen propagandaelokuva, mutta natsit esitetään kyllä tietynlaisessa koomisessa valossa. Englanninkielisen wikipedian mukaan tämän vastaanotto oli aikoinaan ristiriitainen: yleisö ei innostunut natsien pilkkaamisesta, mutta kriitikot taas kehuivat koko elokuvaa. Nyt sen kuvaamasta ajasta on sen verran aikaa, että siihen on helpompi suhtautua, kun poliittinen tilanne ei ole enää sama ja maailma on muuttunut.

Tästä on myös uudempi versio vuodelta 1983. Lisäksi näytelmäversio on tulossa Helsingin kaupunginteatterin ohjelmistoon. Luultavasti aion hakea tuon toisenkin elokuvan kirjastosta katsottavaksi, mutta näytelmää mietin vielä, kun en ole ihan varma, että jaksanko sulattaa kolmea eri versiota.

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Olin jo etukäteen aika varma siitä, että tämä on hyvä, mutten olisi varmaankaan koko elokuvaa edes etsinyt käsiini ilman kommenttiasi. :)

      Poista