keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Sarjakuva: Ryppyjä

Paco Roca: Ryppyjä. WSOY 2010.

Taas on liian monta kirjaa kesken eikä mistään meinaa saada aikaiseksi blogiarviota.... Vaihteeksi sarjakuva siis, kun muutakaan kulturellia ei ole tullut tehtyä.

Espanjalaisen Paco Rocan sarjakuva-albumi Ryppyjä kertoo elämästä vanhustentalossa. Vanhusten elämässä ei tapahdu oikein mitään, vaan päivät toistuvat hyvin samantyyppisinä. Moni ei ole enää normaalissa elämässä kiinni, kun muisti aikaa reistata eikä aina muutenkaan hahmoteta, että missä ollaan.

Vanhukset ja muistihäriöt eivät ole sellaisia teemoja, mihin mä tarttuisin normaalisti mielelläni. Tämän sarjakuvan halusin kuitenkin lukea, kun Rocan toinen sarjakuva El Faro oli sen verran hyvä. Tämä ei ollut kuitenkaan mielestäni yhtä hyvä, ehkä sitten teemojen huonouden takia. Periaatteessa tyyli on kuitenkin samantapaista molemmissa sarjakuvissa: tarinaltaan hidastempoista ja piirroksiltaan ilman paljoa yksityiskohtia.

Blogiarvio tästä oli ainakin Kajaanin kirjaston lokikirjassa.

Haastesuoritukset:
Ikkunat auki Eurooppaan - Espanja

3 kommenttia:

  1. Otanpa nimen ylös, espanjaa en osaa mutta piirrostyyli näin kahden kuvan perusteella viehättää visuaalista silmää. Kiitän!

    VastaaPoista
  2. Kah, en ole sitä El Faroa ehtinyt löytämään mutta tästä minä pidin kovasti...mutta vanhuuden teema ja sen käsittely on tosiaan tämän albumin juju, eli jos se ei toimi niin sitten ei.
    Roca on onnistunut lataamaan hyvin paljon tarinaa ja tunnetta niihin selkeisiin piirroksiin ja sinänsä hidastempoiseen tarinointiin, jopa täysin tyhjä sivu kouraisee...

    VastaaPoista
  3. Linnea: lukulistalle kannattaa laittaa ja testata, että tykkäätkö.

    hdcanis: Rocan sarjiksia näyttää olevan kirjastosta saatavilla espanjaksi muutama lisää. Itse varmaan testailen niitäkin jossain vaiheessa. Ne tyhjät sivut oli muuten aika hyvä tehokeino.

    VastaaPoista