Sarjakuva-arvio: Aarre

Törmäsin Valkoisen kirahvin tekemään sarjakuvahaasteeseen ja päätin tarttua aiheeseen. Mä luen aika paljon sarjakuvia. Kun melkein kaikki kirjaston Aku Ankat on tullut luettua, niin on ollut pakko siirtyä sen jälkeen muunlaisiin ja nyt esittelen sitten yhden viimeksi lukemani sarjiksen.

Lucie Durbiano: Aarre. WSOY 2011.

Aarre on alkuperältään ranskalainen sarjakuvaromaani. Osittain kyse on rakkaustarinasta, jossa on paikoitellen monimutkaiset kuviot neljän ihmisen välillä. Samalla se on kuitenkin seikkailutarina, missä jahdataan muinaista aarretta professorin ja pergamenttien avulla.

Kirjan takakannessa kuvaillaan sarjakuvaa Tintti-henkiseksi. Piirrostyyli on kyllä vähän vanhahtava, mutta sekä tyyli että tarina poikkeavat mielestäni Tintistä aika paljon. Se ei kuitenkaan tarkoita, että tämä olisi huono, muttei kuitenkaan päässyt suosikkieni listalle. Lukisin mielelläni enempi sarjakuvaromaaneja, mutta tuntuu, että niitä julkaistaan suomeksi tosi vähän.

Kvaak.fi:ssä on vähän perusteellisempi arvio kirjasta. Samalta tekijältä on ilmestynyt myös sarjismuotoisia novelleja sisältävä Punainen pukee teitä ja muita tarinoita. Aloitin kyllä sitäkin, mutta pidin sitä sen verran huobnompana, etten jaksanut lukea loppuun asti.