torstai 29. syyskuuta 2011

Kirja-arvio: Naurattajat

Tuomas Marjamäki: Naurattajat - Suomalaisen komiikan tekijät 2007-1907. Edita 2007.

Tuomas Marjamäki on koonnut kirjaan Naurattajat hetkiä suomalaisen komiikan historiasta. Mukana on sekä komediaelokuvia että huumoripitoisia televisio-ohjelmia. Kirja on jaettu osiin vuosikymmenien mukaisesti, mutta etenemissuunta on kronologisesti väärinpäin eli uudemmista jutuista päästään vanhempiin. Osa teksteistä on kirjoitettu yksittäisen televisio-ohjelman näkökulmasta, mutta suurimmassa osassa jutuissa on keskitytty tiettyyn näyttelijään tai ohjaajaan.

Monet juttujen kohteena olevat henkilöt ovat päässeet itse kertomaan urastaan omasta näkökulmastaan. Spedelle ja hänen vakiokaartilleen on annettu kirjassa eniten sivutilaa, mutta toisaalta tasapainottavasti kirjassa on huomioitu myös vähemmän tunnettuja komiikan tekijöitä. Kirja sopii luettavaksi henkilöille, jotka ovat kiinnostuneet elokuvien ja televisio-ohjelmien tekemisestä ja muusta niihin liittyvästä taustatiedosta. Uutta tietoa tai katsomisvinkkejä kirjasta saa aivan varmasti ja siinä riittää selailtavaa pidemmäksikin aikaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti