maanantai 15. huhtikuuta 2013

Kirja: Ihmisiä telineillä


Kalle Päätalo: Ihmisiä telineillä. Gummerus 2008.
(kansi: Jenni Noponen, äänikirjan lukija: Kai Lehtinen)

Tämä on toinen lukemani kirja ikinä Kalle Päätalolta. Luin yläasteella yhden sota-aiheisen koulua varten, mutten sen jälkeen sitten ole tullut tätä ennen tarttuneeksi mihinkään muuhun. Tämän Päätalon esikoisteoksen löysin äänikirjana kirjastosta.

Kirjan päähenkilö on rakennusmestari Mauno Joensivu, joka toimii vastaavana mestarina kerrostalotyömaalla. Siellä työskentelee useita erilaisia miehiä ja naisia eri tehtävissä. Jonkin verran seurataan myös Joensivun elämää työmaan ulkopuolella. Tapahtumat sijoittuvat 1950-luvun Tampereelle.

Minulla on rakennusalan koulutus, mutta työkokemusta on yhdyskuntapuolelta eikä taloraksalta. Tämä taustani voi olla yksi syy siihen, miksi pidin kirjaa kiinnostavana. Se ei siis tosiaankaan ollut tylsä pituudestaan huolimatta. Tällä pituudella olisi voinut olla mukana turhaa lätinää, mutta eipä ollutkaan - seurasin tarinaa koko ajan kovalla mielenkiinnolla. Päätalolla on jotenkin omanlainen tyyli kuvailla asioita, aika vähäsanainen, mutta kuitenkin tietyllä lailla kuvaileva.

Oli kiinnostavaa vertailla, miten ala on muuttunut kirjan ajoista verrattuna nykyaikaan. Koneellistuminen ja elementtirakentaminen ovat tuoneet helpotusta käsityövaltaiseen työskentelyyn. Nykyisin työntekijät taitavat olla vähemmän erikoistuneita kuin ennen ja työtehtävät jaetaan kai vähän eri tavalla eri rakennusvaiheiden aikana. Enää ei ole niin helppo päästä töihin ja vaihdella työmaita kuin kirjan kuvaamana aikana.

Monet nuoret ja naisihmiset eivät tunnu arvostavan Kalle Päätaloa ja hänen tuotantoaan moititaan usein vaikkei olisikaan edes kokeiltu yhtäkään kirjoista. Suosittelen kokeilemaan. P.S. Rakastan kirjoja -Sara ainakin innostui Päätalosta tämän kirjan jälkeen.

Lukuhaasteet:
Kiinteistöhaaste

4 kommenttia:

  1. Minulla on Päätalo lukulistallani :-). Olen jo himpun verran aloittanut yhtä, mutta toistaiseksi se on kesken. Ei siksi, etteikö se olisi ollut kiinnostava. Muut ovat vain ajaneet sen ohitse, mutta aikomus on siihen piakkoin palata... Hyvin aikein siis.

    Päätalo on varmaan ennakkoluulojen vuoksi kammottu. Kaikkihan eivät tykkää kaikesta, mutta häneen on ehkä jäänyt jonkinlainen junttileima tai vastaava. Elokuviosta silti tykkää aika monikin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvät aikeet on aina hyvä asia! :D Mä jaksan aina saarnata siitä, miten ei saa tuomita kirjoja kokeilematta tai yhden kirjan jälkeen, kun tykkäämisen näkee vasta kunnollisen testaamisen jälkeen.

      Poista
  2. Haaste sulle. :) -> http://365kulttuuritekoa.blogspot.fi/2013/04/haastavaa.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mä olen vastaavan haasteen saanut jo, mutten ole saanut aikaiseksi vastata siihen vielä. Voisin siis yrittää jaksaa vastata sitten samalla kertaa sinunkin kysymyksiisi.

      Poista