torstai 17. tammikuuta 2013

Lehti: Me Naiset Sport


Tilasin joskus viime vuonna Me Naiset Sportin, kun halusin lukea jotakin liikunta-aiheista lehteä säännöllisesti ja tästä osui hyvä tarjous kohdalle. Nyt kun on useamman kuukauden ja numeron verran tullut luettua, tilaus lähti lopetukseen.

Mä en saanut tästä lehdestä sitä kaikkea irti, mitä olisin halunnut saada. Sport muuttui joskus vuosi sitten Me Naiset Sportiksi ja tyyli muuttui siinä samalla. Tämä on kuin tavallinen naistenlehti pienellä liikuntamausteella eikä kunnon liikuntalehti tavallisille treenaajille. Lehdessä on meikki- ja vaatejuttuja, joista en ole itse kiinnostunut. Naistenlehtimäisyyttä tuo myös lopun julkkiskuvapalsta, jollainen on kai vieläkin tavallisen Me Naisten puolella. Tuntuu, että vanhassa Sportissa kunnollisia liikuntajuttuja oli enemmän ja näkökulma ei ollut niin naistenlehtimäinen.

Se vähän vaihtelee, että ovatko varsinaiset artikkelit miten kiinnostavia. Esimerkiksi tässä uusimmassa numerossa (1/2013) ollut juttu unelmien aarrekartasta on sitä henkistä puolta, mistä en liikuntalehdestä haluaisi lukea. Ruokajuttuihin ja haastatteluihin olen alkanut nyt pidemmän päälle tottua sen verran, että ne tulee luettua läpi. Eniten haluaisin lukea eri liikuntalajeista ja sitten niitä vinkkipostauksia liikuntaan liittyen. Tässä uusimmassa numerossakin oli vain yhdet treeniohjeet ja itse kaipailisin niitä vähän enemmän.

Lehden nettisivuilla näkyy olevan kaikenlaista materiaalia, joista osa on myös paperilehdessä olleita. Voisin jatkossa käydä tuolla kurkkimassa juttuja ja lukea vain ne kiinnostavimmat enkä tuhlata rahaa lehteen, jossa on liian vähän kelvollista luettavaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti