sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Kirja-arvio: Hepoa Tallinnaan

Marjo Näkki: Hepoa Tallinnaan - Kaksi vuotta kirjeenvaihtajana. Gummerus 2010.

Osuin viime syksynä Kirjamessuilla vahingossa kuuntelemaan kirjailijan haastattelua ja sen jälkeen päätin hankkia kirjan luettavakseni. Marjo Näkki lähti pariksi vuodeksi STT:n Baltian kirjeenvaihtajaksi ja kertoo kirjassa kokemuksiaan siltä ajalta.

Kirjan takakannessa kuvataan kirjan olevan samaan aikaan mediasatiiri, kiinnostavasta näkökulmasta kirjoitettu Baltian nykytilanteen kuvaus ja viihderomaani sinkun seikkailuista ulkomailla. Mä olisin kaivannut yhtenäisemmän tarinan kirjaan, että se olisi vain yhtä tyyliä edellä mainituista eikä kaikkea samaan aikaan. Nyt kirja koostui irrallisista palasista, jotka oli välillä hyvinkin eri tyylisiä ja välillä ärsytti ne muka-hauskat jutut.

Mä en oikein tiedä, mitä mä tältä kirjalta edes odotin, mutta jotain muuta kuitenkin kuin mitä se loppujen lopuksi sitten oli. Se oli siis jotenkin lievä pettymys, vaikka ei tämä kyllä oikeastaan edes ollut mikään huono kirja. Baltian politiikkaa mä en oikein ole seurannut, joten siinä mielessä kirjasta sai hyvän tietopaketin. Lisäksi tykkään lukea kirjoja, joista eri paikoista kerrotaan tavallisisista turistioppaista poikkeavasta näkökulmasta.

Myös Kirjavinkeistä voi tsekata arvioinnin, mutta ainakin Mari A:lla oli vähän samansuuntainen näkemys kuin itselläni.

2 kommenttia:

  1. Kiitos linkityksestä. Piti käydä ensin lukemassa. mitä olin käynyt kirjoittamassa =O

    Vähänhän tämä oli ristiriitainen kirja, välillä piti olla bimbo ja kuitenkin pitää olla varmaan vähän viisaskin, että lähetetään ulkomaankirjeenvaihtajaksi...

    VastaaPoista
  2. Kyllä hyviä arviointeja linkittelee ihan mielellään. ;) Mutta joo, en oikein osaa päättää, että miten tähän kirjaan loppujen lopuksi pitäisi suhtautua.

    VastaaPoista