keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Kirja-arvio: Tonttulapset ja ketuilla ratsastavat vieraat



Meri Savonen: Tonttulapset ja ketuilla ratsastavat vieraat. Saarni-kirjat 2011.

Kirja on saatu avostelukappaleena, kun sitä tarjottiin luettavaksi. Päätin sitten myös kirjoittaa siitä blogiin, kun pienkustantamojen kirjat ansaitsevat edelleenkin enempi näkyvyyttä ja lastenkirjat myös.

Kirjan päähenkilöinä on Korvatunturin tonttuja. He lähtevät auttamaan saunatonttuja, joiden elinympäristöt ovat uhattuna, kun vanhoja puusaunoja puretaan. Tonttulapset lähtevät ihan itse reissuun ja auttavat omalta osaltaan puusaunojen säilymistä. Tämä oli ihan hyvä uusi tuttavuus ja kirjassa olikin mukava tarina. En kuitenkaan innostunut niin paljoa, että olisin halunnut heti paikalla päästä lukemaan edellisen osan. Samoilla hahmoilla on siis tehty tätä ennen myös kirja Tonttulapset ja seikkailujen joulu. Säästän sen kirjan lukemisen varman vähän lähemmäksi joulua.

Lapsena kirjoitin satuja tosi paljon itse. Tämä kirja oli juuri sitä tyyliä, mikä itselläni oli silloin tavoitteena, vaikken tietoisesti tyyliäni osannutkaan silloin määritellä. Olisin siis varmaan pitänyt tästä tosi paljon joskus ala-asteella. Kannen kuva on muuten tosi ihana. Kirjassa on kyllä kuvia, mutta ne ovat mustavalkoisia. Värillisinä ne olisivat ehkä näyttäneet vieläkin paremmilta. Välillä olisin kaivannut kirjaan enempi kuvia, mutta toisaalta nykyiset olisivat voineet myös olla isommassa koossa.

Olen aika varma, että päiväkodissa töissä oleva äitini saattaisi pitää tästä kirjasta. Voisinkin viedä kirjan seuraavaksi hänelle ja sitten kirja pääsee toivottavasti töihin lapsille luettavaksi. Tätä oli muuten pääkaupunkiseudun kirjastoissa vain kolme kappaletta. Toivottavasti kirja kuitenkin löytää tiensä lukijoidensa luokse.

Lasten linnoitus -lukuhaaste taitaa nyt pikkuhiljaa alkaa olla paketissa omalta osaltani. Kooste lukemistani kirjoista on tulossa joskus loppuviikosta, mutta vielähän tässä ehtii jonkun vielä lukaista. 

Haastesuoritukset:
Lasten linnoitus - Olipa kerran satusiivillä

4 kommenttia:

  1. Ihana, että sinä ehdt tehdä tämän Lasten linnoitukseen! Minulla kirja odottelee vielä luettavien pinossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli tarkoituskin ehtiä ajoissa, kun haaste on ollut hyvä syy lukea enempi lastenkirjoja ja blogata niistä kaikista. :)

      Poista
  2. Hauskaa, että arvioit tämän, sillä itse sain tämän juuri luettua ja tykkäsin kyllä! Sopii hyvin näin kesän odotukseen. Tulee jo mökkisaunaa ikävä.

    Olet kyllä ihan oikeassa. On nimittäin harmillista, että pienten kustantamojen kirjat jää niin usein ilman huomiota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen huomannut sen usein, että pienillä kustantamoilla olisi kaikkia lukemisen arvoisia kirjoja, mutta niistä ei kuitenkaan kovin usein kuule mistään.

      Poista