10 klassikkoa: Salainen puutarha

(omat Puutarhani vuosilta 1920, 1965 ja 1977)

Frances Hodgson Burnett: Salainen puutarha. Suuri nuorten kirjakerho 1977.

Salainen puutarha valikoitui klassikkohaasteeseen mukaan, koska osallistuin swap-botissa Monthly book club -vaihtoon, jossa kyseinen kirja piti lukea ja sen jälkeen kirjoittaa siitä vaihtokumppanille. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla siis. ;)

Kirjassa Mary-tyttö saapuu Intiasta Englantiin setänsä luo asumaan. Talossa on asioita, joista ei puhuta - esimerkiksi se puutarha. En halua tarinasta tämän enempää kertoa siltä varalta, jos joku ei ole kirjaa vielä lukenut (tämä on siis niitä kirjoja, jossa tarkempi juonikuvaus spoilaa liikaa). Olen lukenut kirjan monta kertaa aikaisemminkin ja se on yksi niistä, jotka on pakko lukea aina välillä uudestaan. Ja kyllä, tämä on myös yksi niistä kirjoista, jotka minun on jostain syystä pakko omistaa useampana kappaleena.

Ensimmäinen tutustumiseni kirjaan tapahtui ala-asteella, kun sain mummoltani 1920-luvun painoksen, jonka hän siis oli saanut itse lapsena. Useamman lukukerran jälkeen tämä ei enää tunnu niin kovin ihmeelliseltä kirjalta, ennemminkin vähän vanhanaikaiselta. Silti tässä on jotain taikaa, kun luen sen aina uudestaan.... Jos jotain pitäisi kirjassa muuttaa, olisin ollut kiinnostunut lukemaan enemmän siitä ajasta Intiassa, kun eksoottiset maat ja siirtomaa-ajan kuvaukset ovat aina kiinnostavia.

Heppakirjoja

Tajusin, etten ole arvioinut tänne paljoakaan lastenkirjoja, vaikka ne periaatteessa ovatkin erikoisalaani. Jos saan aikaiseksi arviointeja tehdä, niistä iso osa päätyy yleensä Kirjavinkit-sivustolle. Meinasin ensin tehdä myös näistä kirjoista arvion sinne, mutta sattuneista syistä arviot tulee tänne ja laitan samalla vaivalla julkaisuun molemmat yhdessä postauksessa. Enkä siis jaksa alkaa nyt analysoimaan Emma- tai Oscar-palkintoja, joku raja kulttuuribloggailussakin.

Aloitetaan nyt kuitenkin varalta huomautuksella, että mä en ole sitten koskaan ratsastanut oikeasti. Pikkusisko kuitenkin ratsastaa aktiivisesti, niin siltä pohjalta on käsitystä asiasta. Luin kuitenkin jo ala-asteella hevoskirjoja, kun se kuului silloin asiaan. Innostuin niistä uudestaan pari vuotta sitten ja sen jälkeen on tullut luettua aika paljon kaikenlaisia heppakirjoja.

Merja Jalo: Ongelmahevonen. Kirjapaja 2002.

Ongelmahevonen on toinen osa Nea-sarjassa. Olen joskus lukenut jonkun sarjan myöhemmistä osista. Mä olin hyvin hämmästynyt tämän kirjan laadusta, kun se poikkeaa tosi paljon kirjailijan normaalista tyylistä. Kirja on tosi sekava, kun siinä on ängetty liian montaa juonenkäännettä samaan kirjaan. Mukana on esimerkiksi kisavalmennusta, sairastelusta parantumista, huonosti käyttäytyvä hevonen, liian innokkaat aloittelevat hevosenhoitajat ja vähän romantiikkaakin ängetty sekaan. Asiasta toiseen hyvpitään miten sattuu ja mihinkään ei keskitytä kunnolla. Lisäksi kulutetaan turhaan aikaa vanhojen kertailuun ja saarnaamiseen, että pitäisi kuunnella kokeneempia harrastajia.

Molemmat Jalon sisarukset ovat kirjoittaneet laadukkaita hevoskirjoja paljon. Siksi mulla oli korkeammat odotukset myös tästä kirjasta ja se oli pettymys. Kirja on tosin vähän lyhyempi kuin mitä ne yleensä on, joten isomman sivumäärän aikana tarina olisi saattanut ehtiä toimia paremmin.

Merja Jalo: Raviveto. Otava 1999.

Kirja kuuluu Haavikon ravitalli -sarjaan. Jonnan ystävän poni jouduttiin myymään. Sen ostivat Jonnan serkut, jotka suostuvat myymään ponin takaisin vain jos hän voittaa heidät poniraveissa. Tämä kirja oli sitten sitä normaalia Jalon laatua. En ollut aikaisemmin lukenut yhtään sarjaan kuuluvaa kirjaa, mutta tämän perusteella aion lukea niitä enemmän. Ravit on lisäksi jonkun verran kiinnostavampi ilmiö kuin tavalliset ratsastustunnit yms. jutut mitä hevoskirjoissa yleensä on.

Veljen vaimo -kirjasta ja asian vierestä

Henna Helmi Heinonen: Veljen vaimo. Arktinen Banaani 2011.

Sain tämän kirjan ilmaiseksi arviointikappaleena, kun se luvattiin bloggaajille, mutta tämä ei ole silti maksettu mainos. Varsinkaan kun en saanut kirjaa luettua loppuun asti.... Taitaa silti olla puolipakko kirjoittaa, vaikka toisissa blogeissa on kirjasta ja kirjailijasta jauhettu jo ihan riittävästi.

Mä olen viime vuosina joutunut puolipakolla opettelemaan sen, että jos lukeminen tökkii, kirjaa ei ole pakko lukea väkisin loppuun asti, kun maailmassa on sen verran paljon hyviäkin kirjoja odottamassa. Tätä kirjaa yritin kahteen kertaan ja pidin pienen tauon välissä. Siltikään ei lukemisesta tullut mitään. Tarinan pitää toimia alusta alkaen tai pitää muuten kunnolla otteessaan, muuten siitä ei tule mitään. Ei mulla ole tosin mitään tiettyä syytä, että miksi tässä tapauksessa lukeminen ei onnistunut. Väärä mielentila tai jotain?

Netissä ei ole voinut olla törmäämättä kirjaan ja kirjailijaan. Mä olin aluksi tosi ennakkoluuloinen kirjan suhteen, kun kirjailijalla on hänen oman nettikirjoittelunsa perusteella outoja ajatuksia. Mua kiinnostaa yleensä ensisijaisesti kirja eikä kirjailija, en yleensä seuraile hyvienkään kirjojen kirjoittajien tekemisiä. Vaikka kirjailija olisi kuin hyvä tyyppi, se ei pelasta huonoa kirjaa tai idioottikin voi kirjoittaa hyvän kirjan. Mutta siis tässä tapauksessa lukemista varmaan häiritsi se, kun olin saanut kirjailijasta epämääräisen kuvan (jota en kuitenkaan osaa eritellä sen tarkemmin: kun ärsyttää, niin sitten vaan ärsyttää).

Monissa blogeissa on myös analysoitu sitä, onko oman kirjan mainostaminen kuinka sopivaa - varsinkin siinä vaiheessa, kun kirjaa ei ole vielä edes julkaistu. Julkisuuteen tyrkyttämisestäkin on puhuttu. Jotkut varmaan haluaa seurata kirjan tekoprosessia, mutta mulle se on aika toissijaista. Mutta mä kyllä hoitaisin mainonnan vasta ilmestymisen jälkeen, vaikka tästä joku merkonomi saattaakin olla eri mieltä. Mainostamisessa on kuitenkin se hyöty, että kirjaan saattaa tarttua useampi ihminen (loogista, eikö?). Nytkin varmaan saatiin useampi ihminen kiinnostumaan kirjasta.... Julkisuudessakin olo on eri asia siinä vaiheessa, kun takana on jo useampi julkaistu kirja ja toisia ei pahemmin julkisesti missään näe edes siinä vaiheessa.

Googlen kautta pitäisi löytää muista blogeista kunnollisia arvioita (en jaksa itse kaivaa tähän niitä, sori!). Mä olen lukenut niistä joitakin ja suurin osa niistä oli kehuvia, että toivoa tällä kirjalla taitaa olla joka tapauksessa, vaikkei se omalla kohdallani kolahtanutkaan.

Kirjailijan blogi/kotisivut (vanha blogi on tosin poistettu)
Kirjan kotisivut
Kirjailijan blogi Iltalehden sivuilla

Simpsoneita vielä vähän

Matt Groening: Bart Simpson - Voittajan on helppo hymyillä. Readme.fi 2008.

Yhdysvalloissa on julkaistu Simpsonit-tarinoita sarjakuvalehtinä ja niitä on ilmestynyt suomeksi kokoelmateoksina. Nappasin kirjastosta satunnaisotoksella yhden sarjakuvakirjan luettavaksi blogia varten, että saan vielä yhden osan tähän Simpsonit-teemaan liittyen. Osassa kirjoista tarinoilla on joku löyhä teema. Tässä kyseisessä kirjassa on lähinnä sarjiksia, joiden päähenkilönä on Bart Simpson. Kyllä näitä paremman puutteessa lukee, mutta en siis ole sarjisten kovin iso fani. Tv-sarja nyt vaan sattuu toimimaan paremmin eivätkä sarjikset ihan tavoita sitä samaa henkeä. Jos on sarjaa katsonut, kannattaa kokeilla myös sarjiksia, kun joku muu voi tykätä niistä enemmän kuin minä itse.

Kun en nyt saanutkaan lukemastani sarjakuvasta tämän enempää tekstiä aikaiseksi, pistän samalla kertaa nämä linkkivinkit. Sivustoilla on yleistä tietoa sarjasta, mutta sitten tietysti myös yksittäisistä jaksoista ja hahmoista.

* The Simpsons Archive
* Suomalainen fanisivusto
* Virallinen sivusto

Kirja-arvio: Don Rosan sarjakuvakirja

Pako kielletystä laaksosta ja muita Don Rosan parhaita. Sanoma Magazines 2010.

Kirjaan on koottu Don Rosan tekemiä Aku Ankka -tarinoita. Hän on kirjoittanut itse myös selostukset jokaisesta tarinasta. Osa sarjiksista on julkaistu aikaisemmin Aku Ankka -lehdessä. Don Rosa on yksi niistä Ankka-taiteilijoista, joista pidän eniten. Tarinoissa on riittävästi seikkailua tai juonikuviot ovat muuten mielenkiintoisia. Nykyään en enää jaksa kovin usein lukea niitä tarinoita, missä on mukana esim. Milla Magia, mutta Rosan tarinoissa huonommatkin hahmot toimivat keskimäärin hyvin. Lisäksi pidän hänen piirrostyylistään. Välillä tosin häiritsee, ettei hän tee ollenkaan sarjiksia, joissa päähenkilönä olisi Mikki Hiiri.

Kirja-esittely: Himoshoppaaja-sarja

Luin tällä viikolla kirjan Minishoppaaja, joka on kuudes ja toistaiseksi viimeisin osa Sophie Kinsellan Himoshoppaaja-sarjassa. En halua sen tarkemmin esitellä lukemani kirjan sisältöä, kun suosittelen enemmän sarjan alusta aloittamista. Jos kuitenkin tarkempi arvio kiinnostaa, sen voi lukea vaikka Teemun blogista.

Sarja kertoo shoppailu-addikti Beckystä, joka on aina rahavaikeuksissa ostostensa takia. Himoshoppaajat olivat ensikosketukseni chick lit -tyylilajiin ja pidän niitä edelleen genren parhaimmistona. Kirjat ovat nopealukuisia ja ne pitävät otteessaan koko ajan. Viihteenä nämä siis toimivat omalla kohdallani oikein hyvin. En siis itse ole mikään innokas shoppailija, mutta pidän silti (tai ehkä juuri siksi) näistä kirjoista. Tavallaan ne toimivat myös varoittavana esimerkkinä.... Kinsellan kirjoista on suomennettu myös neljä muuta, jotka ovat yhtä suositeltavaa lukemista.

Tietoa kirjailijasta wikipediassa
Kirjailijan omat kotisivut

Yliopistomuseo-visiitti

Olin käynyt Yliopistomuseossa kerran aikaisemmin, mutta siitä oli sen verran aikaa, että oli aikakin käydä uudestaan. Museo sijaitsee Helsingin keskustassa Senaatintorin nurkalla ja sinne pääsee ilmaiseksi sisään. Esillä on isohkot kokoelmat liittyen geologiaan ja lääketieteeseen. Niiden lisäksi on esillä jonkin verran eri tieteenaloihin sekä yliopistoon ja ylioppilaskuntaan liittyvää aineistoa. Museossa kannattaa käydä, vaikkei olisikaan kiinnostunut yliopistosta itsestään. Ainakin itseäni kiinnostivat eniten ne kivet. Arkkitehtuurista kiinnostuneena on myös pakko mainita, että ne rakennuksen sisätilat on aika hienot. Rappukäytävässäkin on aika tyylikkäät valurautaportaat (ja niin hieno lattia, että sen kuva oli pakko laittaa tänne).

Kävin myös Päivälehden museossa, mutta ne vaihtuvat näyttelyt oli sen verran huonoja, ettei inspiroi kirjoittaa mitään selostusta. Käyn siellä todennäköisesti tämän vuoden aikana vielä uudestaan, joten jos vaikka sitten saisin tekstin aikaan....