maanantai 30. toukokuuta 2011

Kirja-arvio: Kirjoittamisen ihanuus

Katarina Kuick ja Ylva Karlsson: Kirjoittamisen ihanuus - Nuoren kirjoittajan opas. Karisto 2010.

"Hän kulutti aikaansa kirjastossa, ihan niin kuin hyvin usein muulloinkin. Tällä kertaa hän eksyi lastenosaston lehtihyllylle ja tarttui tavoistaan poiketen kirjallisuuslehteen. Lehdessä oli arvioitu kirja Kirjoittamisen ihanuus. Hän pisti kirjan heti varaukseen ja sai sen käteensä pari päivää myöhemmin. Hän halusi oppia kirjoittamaan fiktiota ja erilaisia tekstejä. Tämä kirja sai heti ideat pyörimään päässä, mutta vieläkin oli edessä se vaikein vaihe: miten saada ensin jotakin tekstiä paperille asti ja sitten saada se vielä valmiiksi."

Tosi moni kirjabloggaaja on jo kirjoittanut arvion kirjasta Sata sivua - tekstintekijän harjoituskirja, niin mä en enää tee sitä. Se on niin booooring, että kaikki arvioi samoja kirjoja. Sitä paitsi tämä kirja on vähän parempi: tässä on sekaisin teoriaa, harjoituksia, vinkkejä, haastatteluja ja inspiraationlähteitä. Se toinen oli mielestäni huomattavasti yksipuolisempi, vaikka siinäkin oli jotain hyviä harjoituksia.

sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Linkki- ja kirjavinkki runoista

Löysin Hesarin uutuuskirja-arvion perusteella pienkustantamon nimeltä Poesia, joka julkaisee lähinnä kotimaista runoutta. Innostuin asiasta siksi, että suunnittelen koko ajan lukevani enempi valtavirrasta poikkeavaa kirjallisuutta, niin täältä löytyi muutama mahdollisesti lukemisen arvoinen kirja. Ja runojakin yritän edelleen lueskella.... Toinen hyvä juttu oli se, että ne kirjat saa ladattua itselleen pdf:nä (vaikka toisaalta pitäisi varmaan tukea rahallisesti tekijöitä, mutta silti).

lauantai 28. toukokuuta 2011

Liikunta-aiheinen teemapostaus

Vähän vaihtelua aiheisiin, jee. Mä olen viimeisen vuoden aikana harrastanut liikuntaa enemmän kuin vuosikausiin yhteensä. Ja kaikki vain siksi, kun on pakko, kun mä olen aina vihannut liikkumista ja erityisesti rasittumista. Mulla on tosi huono peruskunto ja kiloja kertynyt liikaa, niin on pakko liikkua. Tosin tämänhetkisellä liikuntatahdilla tulokset ei ole ihan sitä mitä niiden haluaisin olevan....

Linkkivinkki: Heia! Heia!
Heiaheia.com on sivusto, jonne voi merkitä omia liikuntasuorituksiaan. Kaverilistalla olevien suorituksia voi kannustaa ja joillain kaverien suoritusten näkeminen saattaa toimia vetoapuna omiin suorituksiin. Mä itse tykkään kuitenkin enemmän siitä, että näen omat tilastot ja voin seurata, että koska on tullut tehtyä jotain ja mitä teinkään viimeksi. Alkaa tulla paineita, kun viime aikoina viikossa on ollut ehkä vaan 1-2 kevyttä suoritusta...

Kirja-arvio: Kuntoon kotona
Riku Aalto: Kuntoon kotona - Opas monipuoliseen harjoitteluun eri välineillä. Docendo 2008.

Olen yrittänyt jumpata välillä kotona ja erilaisia jumppakirjoja on tullut testattua aika monta. Niistä parhaasta päästä on tämä, Kuntoon kotona. Itse pidän siitä, että jumppakirjassa on valmiita ohjelmia, joiden mukaan voi jumpata ja sitten kerrottu myös variaatiomahdollisuuksia. Kirjassa on kyllä mukana myös vähän sitä yleistä selostusta liikunnasta, ei kuitenkaan liikaa.

Treenivaihtoehdot kirjassa ovat monipuolisia ja jakautuvat useampaan osaan. Mukaan on koottu erilaisia lihaskuntoliikkeitä, jotka voidaan toteuttaa ilman mitään välineitä, käsipainojen, kepin, jumppapallon, kuminauhan tai gymstickin kanssa. Lisäksi on erilliset venyttelyohjeet. Pidän siitä, että vaihtoehtoja on riittävästi, se lisää kirjan käyttöikää, kun ei pääse kyllästymään ja voi vaihtaa treenin tehokkuutta.

torstai 26. toukokuuta 2011

Spede

Suomalaisen elokuva- ja televisioviihteen ykkösnimi on omasta mielestäni ehdottomasti Spede Pasanen. En osaa sen tarkemmin määritellä, mutta Spede on tuotoksillaan onnistunut osumaan nauruhermooni useimmin.

Spede on tehnyt paljon laadukkaita elokuvia (ja sivutuotteena myös joitakin vähemmän laadukkaita). Kaikki näkemäni Uuno Turhapurot ovat tietysti olleet tosi hyviä, mutta muistakin filmeistä löytyy helmiä. Yksi niistä hyvistä on Pähkähullu Suomi, jossa leikitään Suomi-kliseillä. Pistän tähän nähtäväksi elokuvan trailerin.



Spede Show

Spede Show'ta esitettiin televisiossa vuosina 1968-1986, alkuvaiheessa nimenä tosin oli 50 pientä minuuttia. Speden lisäksi tärkeässä osassa oli alkuvaiheessa Simo Salminen, myöhemmin myös Vesa-Matti Loiri ja Hannele Lauri. Ohjelmassa esitetyt sketsit poikkeavat nyky-sketseistä esimerkiksi pituutensa vuoksi, jutut saattoivat olla paljon pidempiä. Uudempi televisioviihde ei oikein kolahda, pidän esimerkiksi Kummelia huononoa viihteenä.

(tämä seuraava pätkä on tehty alunperin tiedotusopin kurssin harjoituksia varten ohjelman lavasteista)
Katsoin dvd:ltä Spede Show’n keväällä 1985 esitettyjä jaksoja. Erilaisia sketsityyppejä on ohjelmassa suhteellisen vähän, niin lavasteetkaan eivät vaihtele niin paljoa ja luotu vaikutelma riippuu sketsistä. Samaa olohuonetta ja keittiötä käytetään useissa eri sketseissä, korkeintaan kuvakulmaa saatetaan vähän vaihtaa. Itse sketsin aikana kuvakulmia ei juurikaan vaihdella, lavasteita ei ilmeisesti ole rakennettu kokonaisiksi huoneistoiksi. Muutenkin lavasteet ovat yksinkertaisia, ilman paljoa yksityiskohtia. Vakionumero ”vanhojen sanomalehtien katsaus” on lavastukseltaan yksinkertaisin: tausta on vaaleansininen ja kalusteeksi on tuotu vain pöytä ja tuolit. Värimaailma on myös tyyliltään suhteellisen yksinkertainen, kirkkaita värejä on vähän eikä miljöö ole monenkirjava lukuun ottamatta Nasse-setä-sketsien taustaa. Esimerkiksi Mänttien TV -sketseissä on valittu värimaailmaksi punertavat ja ruskeat värit, jotka lavasteiden lisäksi toistuvat myös esiintyjien vaatteissa. Valaistus on paikoitellen mielestäni laitettu puoli-huolimattomasti, että varjoja tulee välillä ihan miten sattuu.

Vanhoista hahmoista Konsta Kuttaperkka on ihan helmi, sopivan aivotonta huumoria mulle. Harmi, ettei näitä ole säästynyt kovin montaa (osan alkuvaiheen ohjelmien päälle nauhoitettiin jotain muuta nauhojen säästämiseksi).

Uudemmista show-sketseistä Pikkupojat on aika hitti.

tiistai 24. toukokuuta 2011

Tallinnan museot



Yhdessä toisessa blogissa joku oli kommentoinut, että olisi kiva käydä joskus Tallinnan reissulla museossa, jos vaan ehtisi. Kyllä se ehtiminen on ihan helppoa vaikka kävisikin samalla kertaa vaikka syömässä ja kaupoissa. Tai no, jos menee Viking Expressillä, niin voi olla vähän tiukka aikataulu, mutta Tallinkillahan saa itse valita kuinka pitkän ajan maissa on. Monet museot sijaitsee kätevästi vanhassa kaupungissa. Tein sitten tällaisen listan suosittelun arvoisista museoista.

Näissä olen itse käynyt:
* Arhitektuurimuuseum. Arkkitehtuurimuseo, sijainti kätevästi lähellä satamaa. Vierailuun ei kulu kauaa aikaa, varsinkaan jos käy katsomassa pelkät pienoismallit.
* Eesti Loodusmuseum. Luonnontieteellinen museo vanhassa kaupungissa, tämä on erityisen hyvä. Kooltaan ei ole niin iso kuin Helsingissä.
* Tallinna linnamuuseum. Kaupunginmuseo vanhassa kaupungissa, tämäkin on aika hyvä. Nähtävää on paljon jos alkaa kunnolla katsoa.
* Niguliste muuseum. Keskiaikaista kirkkotaidetta Nigulisten kirkossa, kaikki jutut on aika nopeasti katsottu läpi.
* Okupatsiooni muuseum. Miehitysmuseo vanhan kaupungin lähellä, sijainti vähän sivussa, jos on vaan vähän aikaa. Ei kauhean iso, mutta siellä saa kulumaan aikaa paljon, jos haluaa katsoa kaiken kunnolla.
* Teaduskeskus Ahhaa. Pieni tiedekeskus vanhan kaupungin lähellä. Paikka on Heurekaan verrattuna vähemmän tieteellinen: kaikki jutut, jota sai itse kokeilla, oli käydessäni sellasia vähän pelityyppisiä. Mulle paikka oli vähän pettymys, mutta lapsille tämä on parempi juttu.

En nyt laita tähän muita paikkoja, kun en niiden laadukkuudesta tiedä. Vanhassa kaupungissa ja sen lähellä on useita muitakin museoita, Kadriorgissa kaksi taidemuseota (jotka on kuulemma oikeasti hyviä). Aukioloaikoja ja pidemmän listan voi tsekata Tallinnan matkailutoimiston sivuilta.

sunnuntai 22. toukokuuta 2011

5x kuvakirja

Saatte nyt samalla kertaa useamman arvion kuvakirjoista....

Maikki Harjanne: Minttu saa oman koiran. Otava 2007.
Mintun perheeseen tulee uusi koiranpentu, jonka Minttu saa omakseen. Perheessä on jo ennestään kissa ja koira, mutta pennun kanssa pitää opetella uusia asioita, erilaista hoitoa ja muuta. Kirjassa käsitellään asioita, joita lemmikkieläimen kanssa pitää huomioida. Monilla lapsilla saattaa olla jossain vaiheessa tarve saada lemmikki, mutta aina he eivät tajua, että mitä kaikkea siihen käytännössä sisältyy. Tämä kirja siis saattaa herätellä lapset huomaamaan, että hoito vaatii loppujen lopuksi aika paljon ja koiria pitää kouluttaakin. Parhaiten kirja taitaa siis sopia siihen, että se annetaan koirakuumeisen lapsen luettavaksi.

Maikki Harjanne: Minttu prinsessana. Otava 2009.
Minttu leikkii prinsessaa. Hän käy muun muassa kävelemässä Taikametsässä ja pitää prinsessajuhlat. Kirja sopii kaikille niille pienille tytöille, jotka ovat juuri siinä iässä, kun kaikki prinsessoihin liityvät asiat kiinnostavat. Tosin luulen, että olisin ainakin itse kaivannut siinä iässä kirjoja oikeammista prinsessoista kuin Mintusta. Prinsessaleikkejä kuuluu leikkiä itse eikä lukea leikeistä kirjasta.... Pidän siis itse niitä tavallisemmasta elämästä kertovia Minttu-kirjoja parempana kuin juuri tätä kyseistä kirjaa, mutta niille pikkutytöille kirja voi siis olla kiinnostavampi ja antaa uusia ideoita.


Maikki Harjanne: Arbuusian prinsessa. Otava 2003.
Arbuusian kuningasta harmittavat prinsessan kosijat. Hän päättää rakennuttaa labyrintin, jonne kaikki kosijat eksyisivät. Kuningas ei malta olla kurkistamatta kiellosta huolimatta labyrinttiin ja katoaa sitten sinne. Prinsessa Ottaavia yrittää sitten selvittää, miten hän saisi isänsä ja muut labyrinttiin eksyneet sieltä ulos. Tämä oli hyvä kirja - juuri sellainen, mitä kaipasin luettuani samalta tekijältä kirjan Minttu prinsessana. Tarina oli riittävän pitkä ja piti otteessaan. Myös värikäs kuvitus sopi tarinaan. Prinsessatarinoista kiinnostuneiden tyttöjen lisäksi kirja sopii luettavaksi myös muille lapsille.

Timo Parvela ja Kristiina Louhi: Sanoo isä. Tammi 2001.
Laurilla on syntymäpäivä. Hän viettää päivää isänsä kanssa, tehtävänä on esimerkiksi kakun valmistaminen. Lauri kyselee paljon asioita ja isällä on kaikkeen vastaus, vaikka isä onkin muuten välillä aika hajamielinen. Varsinaiset syntymäpäivävieraat ovat sitten vähän erikoisia. Viime aikoina lukemissani kuvakirjoissa on ollut todella vähän tekstiä, joten niihin verrattuna Timo Parvelan tekemät kirjat ovat olleet hyvää vaihtelua, kun tekstiä on niissä vähän enemmän. Hänen kirjoitustyylinsä on yleensä aika hauska, kuten tässäkin kirjassa. Pidän myös Kristiina Louhen kuvituksesta.

Richard Scarry: Kiitos ja ole hyvä. Tammi 2009.
Kirja koostuu lyhyistä pätkistä, jossa Mato Matala ja kumppanit joutuvat erilaisiin käytöstapoja vaativiin tilanteisiin. Pari jutuista on suoraan ohjemuodossa, muut antavat hyviä ja huonoja käyttäytymismalleja vähän hienovaraisemmin. En ole opettavaisten lastenkirjojen isoin fani, yleensä pidän niitä vain ärsyttävinä. Tässä tapauksessa hyvänä pitämäni tekijän vuoksi kirja on kuitenkin lukukelpoinen. En tiedä, että mikä on paras keino opettaa lapsille käytöstapoja. Luulen kuitenkin, että tämä kirja voisi auttaa siinä - ainakin sen avulla pitäisi päästä alkuun.

lauantai 21. toukokuuta 2011

Kirja-arvio: Viron viemää

Terhi Pääskylä-Malmström: Viron viemää - Viroilun laajempi oppimäärä. Svalbooks 2010.

Kirjan kirjoittaja on suomalainen, joka on innostunut viron kielestä ja muutenkin koko maasta sekä asunut jonkin aikaa siellä. Tekstit on julkaistu alun perin blogissa vuosina 2007-2009. Kirja jakaantuu kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa on yleisemmällä tasolla liikkuvia tekstejä Virosta, virolaisista ja paikallisesta kulttuurista. Toisessa osassa on "normaaleja" blogitekstejä, jotka on kirjoitettu Virossa asumisen aikana ja jotka käsittelevät arkipäivää uudessa kotimaassa.

Tavallaan tässä oli siis kaksi tyyliltään eri tyyppistä kirjaa yhdistettynä. Itse pidin enemmän ensimmäisestä puoliskosta. Tämä oli kyllä mielenkiintoinen lukukokemus. Blogitekstien siirto suoraan sellaisenaan kirjaksi ei kuitenkaan toimi niin hyvin. Ainakin ensimmäisen osan jälkihuomautukset olisi voinut ympätä suoraan niihin varsinaisiin teksteihin ja toisen osan muokata erilaiseksi (kirjat ja blogit on eri asia).

perjantai 20. toukokuuta 2011

Kirja-arvio: Koristeheinät

Tein koulun lopputyöni koristeheinien käytöstä liikennealueilla. Erilaiset koristeheinät ovat olleet kova juttu Keski-Euroopassa jo vuosikausia, mutta Suomessa ne eivät ole koskaan tulleet käyttöön suurissa määrin. Osittain näistä syistä päätin laittaa tämän kirjan erilliseksi postaukseksi enkä julkaista sitä muiden kukkakirjojen kanssa, johon joukkoon tämänkin olisi periaatteessa voinut sijoittaa.

Susanna Widlundh ja Bertil K. Johanson: Koristeheinät. WSOY 2006.

Koristeheinistä ei ole kirjoitettu paljoa suomeksi, tämä on siis yksi harvoista aiheeseen liittyvistä kirjoista. Joistakin perennakirjoista voi kyllä löytää myös jonkin verran heinälajeja, mutta keskimäärin aika vähän. Tämä kirja alkaa heinien käyttöehdotuksilla ja hoito-ohjeilla. Se on hyvä asia, koska ammattilaisetkaan eivät keskimäärin kunnolla tunne asiaa (yksi lopputyöni tuloksista). Kirjassa esitellään useita erilaisia koristeheinälajeja. Monet esitellyistä lajeista ovat kuitenkin kirjan mukaan vain "puolikestäviä" Suomessa, mikä rajaa valikoimaa entisestään. Omasta mielestäni heinät ansaitsisivat täälläkin enemmän huomiota hyvien käyttömahdollisuuksien takia, siksi kirjalla olisi voinut olla enemmän pituutta. Silloin esittelyyn olisi voinut ottaa enemmän eri lajeja, kun nyt kirjasta puuttui useita todella tavallisia heinälajeja.

Kirjasta Bambut ja koristeheinät on kirjoitettu Leena Lumen blogissa ja sen arvion voi lukea täältä.

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Cannesin elokuvajuhlat (=leffavinkki)

Cannesin elokuvajuhlat järjestetään vuosittain toukokuussa Ranskassa. Ensimmäisen kerran tapahtuma järjestettiin vuonna 1946. Siellä jaetaan erilaisia palkintoja elokuville. Suomesta on ollut ehdolla palkinnonsaajaksi esimerkiksi kolme Aki Kaurismäen elokuvaa.


Fiilistelyn vuoksi suosittelen katsomaan elokuvan Mr. Bean lomailee. Mr. Bean aikoo viettää lomaa Ranskassa, mutta eihän siitä sitten mitään tule. Monen mutkan kautta hän päätyy elokuvajuhlille. Tarina ei sinänsä kauhean ihmeellinen ole ja komiikka toimii omasta mielestäni paremmin niissä lyhyissä Bean-pätkissä. Siitä huolimatta tämän voi lisätä suositeltavien filmien joukkoon, koska viihteenä ja Cannes-fiilistelynä tämä kuitenkin toimii tosi hyvin.

Tapahtuman kotisivut

maanantai 16. toukokuuta 2011

Stenvallin ankat

Äidinkielen tehtäväkirjoja selatessani löysin sieltä Kaj Stenvallin ankka-maalauksia. Olen pikkuhiljaa alkanut pitää niistä itsekin. Postcrossingissa monet ulkomaalaiset toivovat Suomesta jostain syystä juuri Stenvallin tekemillä kuvilla varustettuja postikortteja (ilmeisesti postcrossingin ulkopuolella ulkomainen tunnettuus ei ole niin laaja?). Sanotaan, että Stenvall on lainannut maalauksiinsa Aku Ankan, mutta omasta mielestäni niitä ei voi automaattisesti yhdistää toisiinsa, vaikka molemmissa onkin sama eläin pääosassa.

Stenvallin ankat ovat kyllä inhimillistettyjä vähän samaan tapaan kuin Disneynkin ankat: niillä on vaatteita päällä ja ne esiintyvät muuallakin kuin siellä tavallisessa ankkalammikossa. Ne ovat kuitenkin jotenkin eri tavalla ihmismäisiä, en oikein osaa selittää. Myös maalausten värimaailma tekee niiden tunnelmasta erilaisen kuin mitä sarjakuvissa on. Maalauksissa on käytetty lähinnä murrettuja ja pastellivärejä, kun Disneyn Ankka-maailma rakentuu kirkkaista väreistä. Lisäksi tuntuu, että Stenvallin maalauksissa on enemmän syvällisiä ajatuksia taustalla.

(Kuva täältä)

sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Suosikkikirjasarjani



Nuorten toivekirjasto
Kaikkein parhaaksi kirjasarjaksi on helppo nimetä Nuorten toivekirjasto. Sarjaa alettiin julkaista 1950-luvun alussa ja viimeiset osat julkaistiin 1970-luvun lopussa. Yhteensä osia ilmestyi vähän yli 250 kappaletta. Mulla on omana niistä vähän yli puolet. Sarjaan kuuluu eri-ikäisille lapsille tai nuorille sopivia kirjoja eri maista, kirjoja on sekä tytöille että pojille. Osa kirjoista on klassikkoja ja osa uudempaa tuotantoa. Kirjamäärältään pienemmäksi jääneessä Lasten toivekirjastossa on myös paljon hyviä kirjoja.

Enid Blyton: Seikkailu-sarja
Blyton on siis yksi suosikkikirjailijoistani ja olen suomennetut kirjat lukenut useampaan kertaan. Paras sarjoista on kuitenkin Seikkailu-sarja. Siinä on vähemmän osia ja kirjat ovat paksumpia kuin Blytonin muissa seikkailukirjoista koostuvissa sarjoissa. Pidän myös siitä, että niissä kirjoissa lapset liikkuvat vaihtelevammissa paikoissa kuin esimerkiksi Viisikossa.

Ann M. Martin: The Baby-Sitters Club
Baby-Sitters Clubiin tutustuin ala-asteella, kun luokkakaveri piti yhdestä osasta kirjaesitelmän. Sarjassa seurataan muutaman tytön perustaman lastenvahtikerhon puuhia. Alkupäässä on enempi lasten vahtimista, myöhemmin mukana on enemmän myös muuta normaalia elämää. Itselleni tämä on eniten sitä aivot narikkaan -tyyppistä välipalakirjallisuutta ja englanniksi lukemisen harjoittelua. Suomennettuja kirjoja on 24, vaikka kokonaisuudessaan sarjassa on reilut 100 osaa (ja lisäksi oheissarjoja kuten mysteerejä). Olen keräillyt sarjan suomentamattomia kirjoja, mutta niitä on tosi vaikeaa saada.

J. K. Rowling: Harry Potter
Potterit on yksi niistä suosikeista, jotka ei ole seuranneet mukana ihan lapsuudesta asti (varmaan käytännön syistä, kun niitä ei silloin vielä ollut...). Luin ensimmäisen kirjan vuonna 1998, kun kaveri oli lainannut sen kirjastosta. Luin kyllä sitten muutkin ilmestyneet kirjat, mutta en silti ollut vielä mikään tosi iso fani, vaikka pidinkin kirjoja hyvinä. Vasta lukiovaiheessa muutamaa vuotta myöhemmin sarja muuttui yhdeksi suosikeistani. Luin neljä viimeistä osaa ensin englanniksi, kun en jaksanut odottaa suomennosta. En kyllä niistä paljoa tajunnut, mutta ne oli ekoja kirjoja, joita englanniksi luin. Viimeisimmän kirjan olen lukenut vain kolme kertaa, alkupään kirjoja ehkä melkein 10 kertaa. Pidän enemmän siitä alusta, koska ne ei ole niin synkkiä ja tykkään sisäoppilaitoksissa tapahtuvista kirjoista (myöhemmin ne on vähempi siellä koulussa). Ykkössuosikkini sarjan kirjoista on Azkabanin vanki.

lauantai 14. toukokuuta 2011

Kotimaiset sarjakuvat

Yksi viime vuosien ilmiöitä on suomalaisen strippisarjakuvan uusi nousu ja niistä koottujen kirjojen huikea myynti. Pohdi näiden sarjakuvien suosion syitä. (Harjoitustehtävä kirjassa Ylioppilastekstejä 2009.)

Viime aikojen suosituimpia kotimaisia sarjakuvia ovat olleet ainakin Fingerpori, Viivi ja Wagner sekä Kiroileva siili ja muut Milla Paloniemen tekeleet. Ihmettelen vähän itsekin, että miksi se sarjakuvabuumi oikein lähti nousuun. Onhan kotimaista sarjakuvaa tehty jo vuosikausia. Ehkä sarjakuvien laatu on parantunut ja oikeat lukijat osuneet kohdalle? Toisaalta kotimainen sarjakuva on vähän näkyvämpää nykyään: ainakin Helsingin Sanomat (Nyt-liite mukaan lukien) ja molemmat iltapäivälehdet julkaisevat useampia sarjiksia. Näkyvyys lisää loogisesti myös suosiota ja siten myös kirjojen myyntiä.

Laitan tähän nyt samalla vaivalla luettavaksi arviot kahdesta sarjakuvakirjasta.

Aino Havukainen ja Sami Toivonen: Himaset - Juustoon ei saa piirtää! Otava 2008.

Tekijät tunnetaan parhaiten Tatu ja Patu -kirjoista. Himasten perheestä kertovia sarjakuvia on ilmestynyt kahden kirjan verran ja sarjakuvia on myös nähty joissakin lehdissä. Sarjikset kertovat perheen tavallisesta elämästä. Tykkään sarjiksesta eniten sen hauskuuden takia, mutta on se piirrostyylikin kiva. Samalla se toimii jonkunlaisena varoittavana esimerkkinä, että miksi ei kannata haluta lapsia itselleen.... Perheelliset ihmiset varmaan lukee näitä vähän eri näkökulmasta.

Milla Paloniemi: Tassutellen. Sammakko 2007.
Tassutellen on yksi kotimaisista sarjakuvasuosikeistani. Paloniemi nyt vaan osaa tehdä hyviä sarjiksia. Tässä päähenkilöinä ovat tavalliset kissa ja koira, jotka viettävät kumpikin lajilleen suhteellisen tyypillistä elämää yhdessä. Kyseessä on siis tavallaan suomalainen versio Kamut-sarjakuvasta. Tykkään itse erilaisista eläinsarjakuvista ja tämä on tosiaan sieltä parhaasta päästä.

Onko teillä omia kotimaisia suosikki-sarjiksia? Haluan vaihtelua, niin suositelkaa mulle jotain!

(Nyt ontäällä esillä myös euroviisuteksti, joka oli alunperin ollut ajastettuna torstaille, muttei ollut kuitenkaan tullut näkyviin.)

torstai 12. toukokuuta 2011

Euroviisut

Nyt kun on taas Euroviisujen aika, niin on pakko kommentoida asiaa. Mua ärsyttää, kun nyky-euroviisut (ja erityisesti Suomen ehdokkaat) on menneet niin huonolle tasolle, että en viitsi pahemmin edes seurata niitä. Ja Suomesta sinne kuitenkin lähetetään aina se väärä ehdokas. Tapani Kansan sinne olisi saanut lähettää esiintymään jo aikoja sitten. Raukkaparka saa vuodesta toiseen yrittää karsinnoissa, mutta ikinä ei pääse kisoihin asti.

Mä tykkään eniten 60- ja 70-lukujen kappaleista, silloin on kisoissa ollut kasoittain hyviä. 80-luvun kappaleista ja sitä uudemmista on on vain muutama yksittäinen, josta tykkään oikeasti. Tosin tämä voi johtua siitä, että tyylilajina monet niistä vanhemmista on sitä "diskohumppaa" tai vastaavaa, mitä mä kuuntelen muutenkin mielummin.

Ettei menis ihan kokonaan hermot uusia viisuja ajatellessa, niin laitan tähän nyt jotain mun vanhoja suosikkeja videoina (vaikka en mä kyllä edes ole ihan varma, että katsooko kukaan näitä). Jätän linkittämättä itsestään selvät tapaukset eli ABBAn, Dschinghis Khanin ja Baccaran. Euroviisu-historiaa selaillessani huomasin yllättäen, että jostain syystä tosi moni mun suosikeista on ranskankielinen, vaikken mitenkään tietoisesti suosi sitä kieltä.

France Gall: Poupée de cire poupée de son (Luxemburg / 1965 voittaja - ei ole kuulemma suostunut esittämään biisiä enää ikinä kisojen jälkeen)


Sandie Shaw: Puppet on a String (UK / 1967 voittaja - ei näy päälle päin, että esittäjä vihasi tätä biisiä tosi paljon)


Päivi Paunu ja Kim Floor: Muistathan (Suomi / 1972, 12. sija)


Brotherhood of Man: Save Your Kisses for Me (UK / 1976 voittaja - kunnon ABBA-klooni)


Catherine Ferry: Un deux trois (Ranska / 1976, 2. sija - tästä on myös suomenkielinen versio)


Marie Myriam: L'oiseau et enfant (Ranska / 1977 voittaja - tätä on suomeksi laulanut Katri Helena)


Monica Aspelund: Lapponia (Suomi / 1977, 10. sija)


Ja kyllä, Katri Helenan olisi saanut lähettää sinne vuonna 1965 Viktor Klimenkon sijasta. Varmasti olis voitettu, vaikka kyseisen vuoden voittaja onkin aika kova hitti.

Virallinen euroviisusivusto
Euroviisut YLEn sivuilla

PS. Tämä tulee ajastettuna, niin videoiden toimivuus on voinut muuttua, kun videoiden pysyvyys tuntuu olevan aika epästabiilia YouTubessa nykyään. Kommenttiboksissa saa huomauttaa toimimattomuudesta.

keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Valikoima kukkiin liittyviä puutarhakirjoja

Erilaisten kukkien käyttö on yleistä puutarhoissa. Mielestäni niihin liittyviä kirjoja oli parempi käsitellä kokonaisuutena ja siksi julkaisen useamman kirjan arvion tässä samassa postauksessa. (ainakin lukijoiden on helpompi skipata teksti jos ei kiinnosta....)

Susanna Rosén ja Anna Skoog: Sipulikasvit ruukussa ja puutarhassa. WSOY 2004.

Sipulikasvit ovat helppo tapa saada vähän väriä puutarhaan jo alkukeväästä. Kirjassa esitellään tavallisimpia sipulikukkia, niiden valintaa ja hoitoa. Mukana on ohjeet sekä ruukussa että maassa kasvattamiseen. Tämä kirja on hyödyllinen kotipuutarhureille, jotka haluavat tietää sipulikasveista lisää. Se sopii hyvin myös aloittelijoille. Itselleni parasta antia kirjassa olivat sen kuvat: niitä oli paljon ja myös isoja, kaikki kuvat olivat tyylikkäitä ja hyviä kasvin tunnistamisen kannalta.

Lena Månsson ja Bertil K. Johanson: Kesäkukkia. Otava 1996.

Kirjassa esitellään ensin erilaisia kesäkukkien käyttötapoja ja sitten erilaisia lajeja. Kirja on aika samantyyppinen kuin seuraavana arvioitu perennakirja, molemmilla kirjoilla on samat tekijät. Tässä tapauksessa kuvitus ei ole niin suuri ongelma, kun kesäkukilla ne kukat ovat eri tavalla pääasia kuin perennoilla. Tämä on yksi parhaimmista tietopaketeista kesäkukkien suhteen, joten kannattaa tutustua kirjaan erityisesti silloin, jos haluaa hankkia jotain muuta kuin aina niitä samoja kukkia.

Lena Månsson ja Bertil K. Johanson: Perennat. Otava 2002.

Kirjassa esitellään erilaisia perennoja (=monivuotisia kukkasia). Aluksi on yleisiä selityksiä siitä, miten niitä voi käyttää puutarhassa, mutta 2/3 kirjasta esittelee erilaisia lajeja. Kirjassa on hyvin esitelty kaikista kasveista perustietojen lisäksi myös niiden kasvupaikkavaatimuksia ja hoitoa. Tämä on yksi laadukkaimmista kotipuutarhureille tarkoitetuista perennakirjoista, mitä itselleni on osunut vastaan. Kirjan kuvat eivät ole parhaita mahdollisia pienuutensa takia. Lisäksi monissa tapauksissa perennoilla on katselemisen arvoiset lehdet eikä niitä voi aina erottaa toisistaan pelkän kukan avulla. Itselleni kirjasta on ollut siis enemmän hyötyä kasvien ominaisuuksia hakiessa.

maanantai 9. toukokuuta 2011

Bye bye baby

Mä en enää kuuntele niin paljoa musiikkia kuin joskus, vaan kuuntelen mielummin äänikirjoja tai hiljaisuutta. Sitten kun innostun taas musiikista, jumitan yleensä vähän aikaa tietyn esittäjän tai kappaleen kanssa. Tällä hetkellä jumitus kohdistuu seuraavaan klassikkoon (samanniminen Cat Catin biisi on myös aika hyvä, vois ottaa sen seuraavaksi taas aktiivi-soittolistalle).

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Unohtumaton teatteriesitys?

Mikä tekee teatteriesityksestä unohtumattoman? Valitse näkökulma ja otsikoi itse. (Harjoitustehtävä kirjassa Ylioppilasaineita 2001.)

Unohtumaton teatteriesitys koostuu useammasta eri osatekijästä. Lähtökohtana täytyy olla hyvä näytelmäteksti. Tekstin pitää luoda oma maailmansa, että tarina pitäisi otteessaan. Monet hyvät tekstit myös herättävät ajatuksia ja erilaisia tunnetiloja. Rooleihinsa sopivat ja taidokkaat näyttelijät saavat tekstin elämään ja ovat omalta osaltaan tekemässä näytelmästä unohtumatonta kokemusta katsojalle.

Myös lavasteilla ja musiikilla voi olla vaikutusta. Ne voivat sopia näytelmään hyvin tai sitten eivät. Ohjaajan merkitystä näytelmälle en osaa analysoida. Kuinka paljon näytelmän ohjaajalla yleensä on edes vaikutusta sen tulkintaan? Mitkä kaikki asiat voidaan laskea ohjaajan ja mitkä muiden osatekijöiden ansioksi? Toisaalta hyvien näytelmien lisäksi voivat myös huonot olla unohtumattomia. Todella huonot kokemukset jäävät myös mieleen pitkäksi aikaa. Näytelmän on siis poikettava jollain tavalla massasta, että se muistettaisiin.

Suomessa näkemistäni teatteriesityksistä mikään ei ole ollut niin unohtumaton, että haluaisin sen mainita erikseen. Ainoa ulkomailla näkemäni näytelmä on tähän mennessä ollut se mieleenpainunein kokemus. Kävin kesälukioporukan kanssa katsomassa kesällä 2003 Gotlannissa Romateaternissa näytelmän Rickard III. Teatterissa esitetään joka kesä jokin Shakespearen näytelmistä. Esityspaikkana ovat vanhat luostarin rauniot, omalla kohdallani se vaikutti paljon näytelmän unohtumattomuuteen. Lisäksi hyvään kokemukseen vaikutti myös se, kun tajusin, ettei Shakespearen näytelmät olleet esitettyinä niin huonoja kuin olin luullut. Olin siis saanut traumat lukiossa Hamletista ja jostain muusta näytelmästä, kun niiden kieli oli sellaista, etten kunnolla kyennyt lukemaan niitä.

perjantai 6. toukokuuta 2011

Levy-arvio: KOM-teatterin kokoelmalevy

KOM-teatteri: 35 vuotta lauluja

KOM-teatterin kuoro on tehnyt ja levyttänyt musiikkia 1970-luvulta asti heti teatterin perustamisesta lähtien. Tälle levylle on koottu 35 toimintavuoden ajalta valikoima erilaisia kappaleita. Mukana on vanhoja hittejä, mutta myös uudempia. Teatterissa esitetään nykyään suhteellisen "tavallisia" näytelmiä, mutta silti tuntuu, että musiikkipuolella imago on jäänyt sinne 70-luvulle. Aina siis muistetaan pelkästään ne kommarilaulut, vaikka ohjelmistossa on paljon erilaisia kappaleita, joissa monissa ei ole mitään kantaaottavuutta. Toisaalta mulle itselleni kommarilaulut ei ole ongelma, koska mä tykkään niistä (olen jopa käynyt laivalla karaokessa laulamassa Työn orjat sorron yöstä nouskaa). En kauheasti pidä niistä monista hitaammista kappaleista. Silti se on vaihtelun vuoksi kiva kuunnella myös niitä uudempia kappaleita, joita en ollut aikaisemmin kuullut kunnolla missään.

Levyn tiedot Love recordsin sivuilla

torstai 5. toukokuuta 2011

Luonto-aiheinen teksti ilman fiksua otsikkoa

Mä olen kirjoittanut viime aikoina harjoituksen vuoksi muitakin kuin kulttuuriaiheisia tekstejä. En laita niitä kaikkia tänne blogiin asti, kun haluan kuitenkin edelleen keskittyä ensisijaisesti siihen kulttuuriin, mutta laittelen kyllä jotain aiheensa tai laatunsa puolesta hyviä tekstejä julkisesti esille.

Joku kokee olevansa onnellinen katsellessaan vaaran laelta, toinen pakenee pahaa oloaan havumetsiin ja kolmas nauttii olostaan aavalla merellä. Kirjoita itsellesi tärkeästä luonnonpaikasta. (Harjoitustehtävä kirjassa Ylioppilastekstejä 2008.)

Itse viihdyn ehkä parhaiten metsissä. Kaksi luontokohdetta on itselleni muita tärkeämpiä: vanha sorakuoppa mökillä ja lenkkipolku kotinurkilla.



Meidän perheen perintömökki sijaitsee Hämeessä harjualueella. Tästä kyseisestä harjusta on kaivettu soraa pois 1970-luvun lopussa ja kuoppaan on istutettu puita joskus 1980-luvulla. Keskellä kulkee armeijan alueelle menevä tie. Toinen puoli on selvästi korkeampi ja sieltä näkee kauas, järviä ja lähikylän ja muuta. Nykyään koko sorakuoppa on tosin vähän umpeenkasvanut verrattuna siihen mitä se on joskus ollut, niin näköalat ei ole enää niin hyvät eikä vattupusikoillekaan ole enää kunnolla tilaa. Mä tykkään paikan rauhallisuudesta ja siitä, kun se on paras paikka myös harvinaistuneempien luonnonkukkien löytämiseen. Mä olen liikkunut siellä pienestä lapsesta asti, siksi se on mulle läheinen paikka.


Ihan läheltä kotitaloani lähtee lenkkipolku, joka sijaitsee luontosaarekkeella kahden kaupunginosan välissä. Se kulkee molemmin puolin yhtä puroa pienessä metsikössä ja toiselle puolelle jää keski-iso suojeltu metsäalue. Mä tykkään käydä kävelemässä metsässä. Vaikka monet muutkin käy kävelemässä samassa paikassa, siellä on silti rauhallista.

keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Origami


Origamiksi kutsutaan japanilaista paperintaittelua. Moderneja taittelumalleja ovat kuitenkin kehittäneet myös länsimaalaiset ihmiset. Kuvassa olevista kurki on yksi kaikkein perinteisimmistä origamimalleista. Taitteluun käy periaatteessa mikä tahansa neliön muotoinen paperi, mutta yleisimmin käytössä on toiselta puolelta valkoinen ja toiselta joku muu yksivärinen paperi. Kirjastosta voi löytää kirjoja, joissa neuvotaan erilaisia taittelumalleja. Googlekin varmaan auttaa. Suomeksi materiaalia ei kuitenkaan kauhean paljoa ole, mutta englanniksi olevien ohjeiden kanssa pärjää kyllä. Rutinoituneemmat taittelijat voivat käyttää japaninkielisiä ohjeita osaamatta japania. :D

tiistai 3. toukokuuta 2011

Mitä museot antavat kävijöilleen?


(kuvassa Yliopistomuseon ala-aulassa oleva patsas)

Otsikko oli harjoitustehtävänä kirjassa Ylioppilastekstejä 2008. Sen esittämään kysymykseen vastauksen löytäminen olikin sitten vaikeampaa kuin luulin. Osittain museoiden vaikutukset ihmisiin riippuvat museosta, onko kyseessä esimerkiksi historiallinen, kulttuurillinen vai taidemuseo. Eniten museot ehkä antavat elämyksiä ja esteettisiä kokemuksia. Toisaalta niistä saa sivistystä ja uutta tietoa, joissakin oppii ymmärtämään historiaa tai muita asioita. Museot voivat herättää ajatuksia ja uteliaisuuden jotain asiaa kohtaan. Jotkut saattavat pitää museoita tylsinä, jos aihepiiri ei ihan osu kohdalleen tai pelkkä katselu kyllästyttää. Joku voisi haluta niistä ehkä vähän toiminnallisempia? On tää kyllä vähän noloa puhua museoiden puolesta, kun en saa edes puettua sanoiksi sitä, miksi niissä loppujen lopuksi pitäisi käydä.

Miksi te käytte tai ette käy museoissa?

maanantai 2. toukokuuta 2011

10 klassikkoa: Pentti Saarikosken runoja

Pentti Saarikoski: Ääneen. Otava 2004.

Pentti Saarikoski on mielestäni laskettavissa moderniksi klassikoksi. En muista, että olenko yhtään hänen runokirjoistaan lukenut kokonaan. Ainakin siitä on joitakin vuosia aikaa, kun olen katsonut niitä edes selaillen.

Runot tuntuivat pääosin olevan outoja ja sellaisia mistä en yleensä pidä. Ne olivat jotenkin liian korkealentoisia ja olisivat tarvinneet jonkinlaista tulkintaa. Nämä on niitä runoja, joiden kuuntelu ei äänikirjana oikein toimi. Ne pitäisi nähdä paperilla ja sulatella rauhassa.

Täytyy kyllä sanoa, etten ihan täysin ymmärrä, että mistä se Saarikosken maine tulee. Tämän kokoelman avulla se ei ainakaan itselleni avautunut.